AMAZON PART 2 - People

Hola hola!

Jos jotakuta kiinnosta ainoastaan kuulumiset tällä hetkellä, hypätkää loppuun! Postaus sisältää aluksi kuvia ekan päivän viidakkovaellukselta ja sitten vaan randomeja kuvia hotellilta, bussimatkalta ja joelta :)

If somebody is only interested in how I'm doing right now, skip the photos and go to the end of the post!

Liu'uttiin ojan yli :3 Kuvassa Pauline (jota kaikki hyvin häiritsevästi kutsuvat Pauliksi...)
We were sliding over a small stream :3 Pauline showing how (everybody is calling her Pauli, which is very confusing...)

Eline Ruotsista kruunattiin viidakon kuningattareksi (hurraa pohjoismaat!)
Eline from Sweden was crowned as the queen of the jungle (go nordic countries!)

Hannah Ihmemaassa
Hannah in Wonderland

Yeah 'Murica at least you tried

Ei hajuakaan mitä töllättään
No idea what they are staring at

Opas maalaili hashtageja meidän naamaan, hedelmällä-jonka-nimeä-en-muista, mutta jota paikalliset käyttävät väriaineena ruoissa, ja alkuperäisväestö esim. hiusten ja kehon maalaamiseen
The guide was drawing hashtags in our faces with a-fruit-which-name-I-don't-remember, but which the locals use to bring colour to their food, and the indians to paint their hair and body.

Heidin arkimeikki
Heidi's everyday makeup

Lihonneet suomalaiset pullaposket (tää on kyllä ihan järkky kuva, en mä oikeesti oo noin pullea... Enhän?)
Finnish girls getting fat (this is just a really bad picture, I'm not really that chubby, am I?)

Kaksi suomalaista (siis Daniel on oikeesti Suomesta daa ;)) Huomatkaa myös Vincent photobombaamassa
Two finns (yeah because Daniel is from Finland duh ;)) Notice also Vincent photobombing

Vierailtiin perhostalossa, joka oli iso kasvihuone AIVAN täynnä erilaisia perhosia! Tämä kaveri mätchäsi mun silmien väriin :)
We visited a butterfly house, a huge greenhouse FULL of different butterflies! This fellow matched with my eye color :)

Lewe perhoskeiju
Lewe the butterfly fairy

En oo varma onko tää nätti vai pelottava (Kiitos Lewe kuvasta, ja toisesta myös!)
Not sure if pretty or creepy (Thanks Lewe for this photo, and the other one too!)

Mimi ja hymy joka valaisi koko viidakon :)
Mimi and a smile that lightened up the whole jungle :)

LOCA PEOPLE SIEMRE EN MI CORAZON ♥ LES AMO

Kathleen alias Kanada (niin söötti :3)
Kathleen alias Canada (isn't she a cutie :3)

Such friends much love wow

Todiste että oikeesti kävin siellä
Proof that I really was there

Jos joku tämän kuvavuoren jälkeen vielä jaksaa lukea, niin nyt niihin kuulumisiin.

Tänään muutin väliaikaiseen perheeseen, joka on tätini perhe naapuritalossa. Uskon, että nyt kaikki lähtee parempaan suuntaan; tätini Techy on todella lämmin ja ihana ihminen, ja perheessä on ollut kaksi vaihtaria minua ennen. Vaikka tämä onkin väliaikaisratkaisu, olo on nyt parempi ja vähän myös kodikkaampi, vaikka talo onkin vieras.

Tätä voisi melkeinpä sanoa luksukseksi: sain oman huoneen, oman ison sängyn, suihkusta tulee lämmintä vettä, talossa on wifi JA jotain, mitä minulla ei ole ollut kolmeen kuukauteen: MIKRO JA KAHVINKEITIN! Techy otti minut vastaan lämpimästi halaten ja sanoi, että täällä minun ei tarvitse murehtia, että täällä kukaan ei suutu minulle ja että täällä saan oleskella rauhassa ja kuin kotonani.

Kaiken lisäksi on ollut kivaa ja paljon tekemistä. Eilen oltiin vapaaehtoisina avustajina yhdessä vähän "köyhemmässä" koulussa; toimittiin joukkueenjohtajina pienemmille lapsille leikkimielisissä kisailuissa, ja voi, miten innoissaan voi lapsijoukko olla kun paikalle pelmahtaa joukko vaaleaihoisia... Tänään vietin illan shoppaillen Hélènen ja Hannahin kanssa, ja huomenna vietetään grillijuhlia koko kurssin kanssa!

Vuosi lähtee taas köhien takaisin käyntiin :)

Today I moved to a temporary hostfamily to my aunt's house - who also happens to be our neighbour. I believe that things are getting better now; my aunt Techy is a really warm-hearted and nice person, and this family has had two exchange students before me. Eventhough this is just temporary, I've already been feeling better and more at home here.

Someone (other exchange students) could even call this luxury: I have an own room, my own bed, warm water in the shower, wifi AND something that I haven't used in three months: MICROWAVE AND A COFFEE MAKER! Techy greeted me with a warm hug and said that here I don't have to worry, that here nobody will get mad at me and that I can settle down now and make this place my home.

I've had a fun time and lots of stuff going on. Yesterday we were working voluntarily in a bit "poorer" school; we were the team captains of the smaller students in their little games, and oh how thrilled they were to meet five gringos... Today I spent the evening shopping with Héléne and Hannah, and tomorrow we will have a barbeque party with my classmates!

My year is re-starting now after a little break :)


- Oona

AMAZON PART 1 - Landscapes

Holaaaaa!

Palasin eilen Amazonin sademetsästä ja reissusta on niin paljon kerrottavaa että menee useampaan postaukseen - jotka tulevat olemaan melkoisen kuvapainotteisia!

Olin siis 5.11.-10.11. YFU:n järjestämällä viidakkoretkellä kaikkien muiden ihanien vaihtareiden kanssa, ja on pakko sanoa että oli kyllä HUIKEAA. Vietimme kaksi yötä Quitossa, Ecuadorin pääkaupungissa, ja loput keskellä viidakkoa La casa del Suizo -nimisessä hotellissa Napo-joen varrella (yksi Amazonin laskujoista).

Ecuadorin luonto on jotain aivan käsittämätöntä, olo oli kuin keskellä luontodokumenttia koko ajan. Sää vaihteli yhtä nopeasti kuin Suomen kesä, ja vihdoinkin meikäläiseenkin tarttui vähän aurinkoa! Reissuun mahtui hikeä, hyttysenpuremia, palanutta ihoa, mutaa ja vatsavaivoja, mutta myös niin paljon ihania ihmisiä, paikkoja ja aktiviteettejä että reissu oli muusta huolimatta hintansa väärti!

Yesterday I returned from the rainforests of Amazon and I have so much to tell you about the trip that it will take more posts than just one - and the posts will be full of pictures!
Last week I was on the jungle trip of YFU with all the other lovely exchange students, and I have to say that it was AWESOME. We spent two nights in Quito, the capital of Ecuador, and the others in the middle of the jungle in a hotel called La casa del Suizo. The hotel was located next to the Napo river, which is a side river of the great Amazon.

The nature of Ecuador is something unbelievable, I felt like being inside a nature document all the time. The weather changed as fast as the weather in Finland in the summer, and finally even my skin got a bit tanned! The trip was full of sweat, mosquito bites, sunburns, mud and stomach problems, but also so many wonderful people, places and activities that this trip was totally worth the price!

Jatkan tästä kuvilla ja kuvateksteillä, anteeksi jos on sekavaa!
I will continue with pictures and caption, sorry if the post is a bit confusing!

Matka Quitoon bussilla oli pelkkää hernerokkasumua
The way to Quito was basically just fog

...mutta lähempänä Quitoa näkymä ikkunasta alkoi olla jo kauniimpi!
...but when we got closer to Quito, the view from the window started to look more beautiful!

Vuoria tuskaisen pitkällä bussimatkalla viidakkoon
The mountains on the freaking long way to the jungle

Jokia ja vesiputouksia ja metsiä ja vuoria
Rivers and waterfalls and forests and mountains

Perjantaina oltiin vaelluksella sademetsän siimeksessä
On friday we went hiking in the rainforest

Vietimme paljon aikaa joella, uiden, laskien koskea uimarenkailla, veneillen, sukeltaen ja puisilla lautoilla lipuen.
We spent a lot of time by the river, swimming, sailing, diving and playing with umm swimming rings (wtf is the english name?) and wooden rafts

Paratiisi (tahtoo takaisin!)
Paradise (me wants back!)

Perhetilanne on todella ahdistava ja toivon että pääsen pian uuteen perheeseen, sillä täällä on todella ei-kaivattu ja ylimääräinen olo, ja kaikki ongelmat painavat päälle. Kun täällä "kotona" on kurjaa, ajattelen liikaa vain suomiperhettä ja esimerkiksi tänään oli kamala koti-ikävä. Myös ystäviä ja harrastuksia kaipaan, ja tietysti Paulia ihan älyttömästi. Huomenna pääsen kuitenkin takaisin kouluun, ja pakenen ongelmia konservatoriolle, jossa on ihania ihmisiä ja yksi elämäni tärkeimmistä asioista: musiikkia.

I'm really tired with this family situation and I hope that we will find a new family soon. I feel really unwanted and outsider here, and all the problems are really pulling me down. When I feel bad here at "home", I think too much about my finnish family and for example today I feel so damn homesick. I miss also my friends and hobbies. And my dear boyfriend. Tomorrow I will luckily return to school, and I tend to escape my problems to the conservatory, where I can enjoy the company of all the lovely people and one of the most important things in my life: music.

- Oona

PS. Esikatselu näyttää et kuvat ois kamalan huonolaatusia, pahottelut jos näin on!
Sorry for the bad quality!

Winds of change

Heips,

täällä Ecuadorissa alkoivatkin juuri olla kaikki arjen ainekset kasassa, elämä oli jo melkein rutiininomaista ja rytmitettyä, ja sitten joku ylempi voima päätti painaa replay-nappulaa ja aloittaa koko helahoidon alusta.

Tiistaina hostäitini halusi keskustella kanssani, ja ilmoitti, että pitkän miettimisen jälkeen hän on tullut siihen tulokseen, ettei vaihtarin ottaminen ole osoittautunut yhtä helpoksi kuin hän oli luullut. En ole tarpeeksi avuksi kotona, olen liian epäsiisti enkä osallistu yhteisiin tehtäviin riittävästi. Kahden lapsen yksinhuoltajuus riittää hänelle, ja minun on vaihdettava perhettä.

Just when I was starting to get used to my life here in Ecuador and have a routine and rhythm in my life, some upper power decided to press the "replay"-button and start this whole thing all over again.

This tuesday my hostmum wanted to have a talk with me, and she told me that after a long thinking process she had arrived at the conclusion that taking an exchange student to the family has been more difficult than she thought it would. I don't help enough at the house, I'm not clean enough and I don't take part to the chores. Being a single mom of two children is hard enough for her, and I have to change family.

Yeah I know the quality is terrible, I'm sorry

Tällä hetkellä olo on todella koditon ja irtonainen. Kaukana oikeasta kodista tämä oli minulle ainoa kodin korvike, ja välillä tuntuu, että minut häädetään omasta kodistani. Tuntuu epäreilulta, että joudun aloittamaan koko prosessin alusta ja totuttelemaan elämään ja arkeen taas uudestaan. Viimeiset päivät olen yrittänyt vältellä kotona olemista, sillä kotona tunnelma on kiusallinen ja vaikea meille kaikille. Muutosta odotellessa fiilikset vaihtelevat pettymyksestä innostukseen ja toivoon paremmasta. Tämä ei vain ollut minun paikkani.

Right now I feel a bit homeless and lost. While I'm so far from my real home, this is the only place I can call home, and sometimes I feel like I'm being thrown away from my own home. It feels a bit unfair that I have to start it all over again and get used to a new life and new routines. The last few days I've being doing my best to avoid being at home, because the atmosphere there is so awkward and uncomfortable for us all. While waiting for the change my feelings are going from dissapointment to enthusiasm and hope. This just wasn't my place.

Muuten onneksi sujuu hyvin. Koulussa minut on vihdoin otettu osaksi porukkaa, ja kun suunnitellaan tekemistä viikonlopuksi niin minut kutsutaan mukaan, kuten esimerkiksi tämän viikonlopun synttäribileisiin. En ole enää se hassu ja vähän hiljainen suomalaistyttö, vaan osa luokkaa. Vitseilleni nauretaan ja minulle puhumista ei enää arastella. Voin melkein jo olla oma itseni :D

Otherwise I feel fine. In the school I've finally become a part of the course, and when they are planning their weekend etc. I'm invited too, like this weekend when I was in a birthday party of a classmate. I'm no more the funny and silent finnish girl, but a part of the class. They laugh at my jokes and they're not afraid to talk with me. I can almost be myself :D

Olen ollut liikaa kotona ja ajatellut liikaa. Enemmän kuin tulevaisuutta ja tätä hetkeä ajattelen menneisyyttäni, asioita, jotka ovat tuoneet minut tähän tilanteeseen ja tehneet minusta ihmisen joka nyt olen. Outoa on se, että kaipaan Suomesta lähinnä menneisyyttäni, asioita, joista olen jo luopunut ja jotka eivät enää ole niin iso osa elämääni. Ihmisiä, jotka aikanaan olivat läheisempiä, asioita, joita minulla oli tapana tehdä. Selaan vanhoja valokuvia ja päiväkirjan sivuja ja toivon niitä aikoja takaisin, ja yritän kerätä rohkeutta puhua menneisyyden ihmisille ja palauttaa edes osan siitä mitä minulla joskus oli.

Kadun monia päätöksiä ja harmittelen, miten monista ihmisistä kasvoin eroon. Jos näet tämän tekstin, sinä tärkeä ihminen menneisyydestäni, pliis laita viestiä. Tai kirjoita kirje. Tai jotain. Kaipaan sinua :) Voi olla, että aika vain kultaa muistot, mutta väliäkö sillä.

I've been spending too much time thinking. Thinking about my past, things that have brought me here and made me the person that I am now. I've been going through my old photos and diary pages and missing that past, missing the people that I grew apart from and the people that I let go. I wish I was brave enough to write to those people and tell them I miss them.

Menneisyyden lisäksi myös tulevaisuus näyttää tällä hetkellä kivalta. Keskiviikkona lähden YFU:n viidakkoretkelle, JEEEAAAHHH olen superinnoissani koska a) pääsen pois kodin kiusallisesta tunnelmasta b) näen kaikki  i h a n a t  kanssavaihtarit c) saan kuvamateriaalia blogiini d) koska daa, Amazon on varmasti supercool!

Lisäksi sain tätä kirjoittaessani viestiä, että minulle olisi ehkä jo nyt uusi perhe tarjolla, mutta kuulen siitä lisää huomenna. Hui!

My future looks also very bright right now. On Wednesday I'll go to the jungle trip of YFU, YEAAAAHHH I'm just super excited, because a) I can escape the awkward atmosphere of this house b) I'll see all the  l o v e l y  fellow exchange students c) I can take new photos to my blog d) just because duh, it's Amazon, it must be supercool!
Also, while writing this I got a message that I might have a possible new host family already, but I'll hear more about it tomorrow. Yikes! 

Kuvat on otettu meidän parvekkeeltamme.
The pictures are taken from our balcony!

- Oona

Sobreviviendo (English version!)

Hola todos!

I got some complaining about the last post because it was only in finnish, so I translated it (tried to) in English :)

Everybody: "You should start some hobbies, maybe you'd get more friends that way?"
Oona: "I don't know any hobbies that I could do with other people, I'm not a sports person or anything..."

This week has been more positive than negative. (And btw I've been here 60 days now, which means two months!) School started, two weeks of holiday ended and it feels good to be in the school because we're actually DOING something there. There are still lessons where we don't have a teacher, or lessons when there is a teacher but we're still doing nothing, but not that much anymore. I'm a part of the school a bit more now, and the others are interacting more with me and I'm happier. Still, I have to TRY all the time, to just go and join them eventhough I don't want to, open my mouth even if I'm tired and my brain's not working and smile even if I'm feeling very sad.

I'm superproud of my spanish at the moment. Other exchange students are boasting how they already think and dream in the language of their exchange country - well, I don't, but it doesn't matter, because I can already communicate in almost every situation, and "No entiendo" is not the phrase that I use the most anymore. Ecuadorians are very eager to tell me how fluent my spanish already is and how huge is the improvement of my spanish.

♥♥♥

It was a whole lot easier to return to my everyday life, when I finally had something to DO. I started my piano lessons in the local conservatory, and oh, the moment of happiness when I touched the piano again... <3 (Even though it's an electronic piano because they don't have an acoustic one... #justecuadorthings)

I'll visit the conservatory three times a week in the future, and I was also offered a job as a piano teacher (because I was so damn good lol). I'll have to talk with YFU about that, because the rules say "no working", but maybe it would be ok if I teach people for free and get free lessons in return.

♥♥♥

Soooo. Music brings people together, as I've come to notice like a hundred times in my life. The first visit to the conservatory was kinda boring, because the locals are quite lazy when it comes to returning from the holidays (this phenomenom was seen in the school, too) and the building was pretty empty. But my third time there was way better: five girls came to say bienvenidos and introduced theirselves and we had a nice little conversation! Everybody actually WANTED to talk with me and they were interested in me! This is what I've been waiting for!

♥♥♥

There has been some other stuff going on, too. I went cycling with Daniel and his mother, and that wasn't just some little nice trip around the town: on the first time there was 200 of us and police cars to guarantee our safety in the traffic. What a nice way to get to know the city and also get some exercise!

The second time was even better. A little less people there, like only 40, but it was just awesome: 35 km through rain and muddy little bumpy roads - in the dark and sometimes even without streetlights... It was a hard ride for my muscles, especially when we climbed to a high hill with the bikes... I was just repeating the phrase "yo puedo, yo puedo" for myself and the fellow cyclists, and finally I reached the top. Going downhill was just amazing: freaking fast and dangerous because of the wet streets, but with an amazing view of the city lights that continued eternally and dissapeared into the fog. AND MY MUSCLES (wait, what muscles) WEREN'T EVEN HURTING THE NEXT DAY!

I also made a few friends in that tour, beause everybody wanted to know the story of a random gringa amongst them.

♥♥♥

 I think that that's it for this time. There are always these little moments of joy: when I find my piano sheets AND my headphones after one week of searching, when my mom hugs me, when I have a nice chat with the taxi driver... The culture shows me new faces every day. When in Finland we have some rehearsals in case of a fire, here it's the same with earthquakes (what you shoul do is hide under your table and then walk in a dumb-looking line to the meeting point and sit there in s weird spiral). In the school olympics all the classes represent a different country and even buy a new uniform for those competitions (we're Italia, but the unifrom is in the colours of Finland, blue and white!). The ministry of health organizes a day when we have to listen to a speech about healthy lifestyle and then eat some fruit salad (everybody had to bring something to it, and I was cutting these two huge watermelons for two hours...).

I want to add the favourite quote of Hannah in the end:

"Every day might not be good, but there's something good in every day."

Besos!
Oona

Sobreviviendo

Hola todos!

Kaikki: "Hanki harrastuksia, sieltä saat varmaan kavereita!"
Oona: "Nokun ei musta oo mihinkään harrastuksiin joissa ois muita ihmisiä, kun en urheile tai mitään."

Tämä viikko on ollut tällä kertaa enemmän positiivisella puolella. (Olen muuten ollut täällä tänään tasan 60 päivää eli kaks kuukautta) Koulu alkoi, kahden viikon loma loppui ja tuntuu hyvältä kun koulussa oikeasti TEHDÄÄN jotain. Edelleen on tunteja, joina ei yksinkertaisesti ole opettajaa tai joina opettaja on luokassa muttei tee mitään, mutta vähemmän. Kuulun jo vähän enemmän joukkoon, ihmiset puhuvat minulle enemmän ja olen iloisempi päivät, mutta edelleen pitää koko ajan YRITTÄÄ, mennä väkisin mukaan vaikka ei huvittaisi, avata suu vaikka väsyttää eikä aivot toimi ja hymyillä vaikka olisi paha mieli.

Olen ihan superylpeä espanjastani tällä hetkellä. Muut vaihtarit selittävät ummet ja lammet siitä miten ajattelevat ja näkevät unia jo kohdemaansa kielellä - minä en, mutta ei se haittaa, sillä pystyn jo kommunikoimaan lähes kaikissa tilanteissa, eikä "No entiendo" ole enää yleisin käyttämäni fraasi. Paikalliset kehuvat kaikki kovasti espanjaani, ja esim. koulukaverit kaikki muistuttavat jatkuvasti miten paljon olen kielen kanssa kehittynyt.

Kuvat ovat tämänpäiväisestä pikkusiskon päiväkodin juhlasta :)

Mamí ja sen poikaystävä Oscar esiintyivät! (bongatkaa myös itkevä Paula)

Paluu arkeen oli huomattavasti helpompi, kun pääsin vihdoin TEKEMÄÄN jotain. Aloitin pianotunnit paikallisella konservatoriolla, ja voi sitä riemua kun sormet koskivat pianoa (vaikka se olikin sähköpiano, kun koko konsalla ei ole oikeaa pianoa #vainecuadorjutut). Siinä sitten testailtiin vähän mun taitoja, lähinnä soittelin prima vistana helppoja biisejä ekan kerran. Käyn jatkossa konsalla kolmesti viikossa, tai ehkä useamminkin katsotaan.

Tokalla kerralla sain eteeni Für Elisen nuotit, ja melkein itkin ilosta kun kappale meni edelleen sormien lihasmuistista ja oli jotain tuttua musiikkia. Sitten tapahtui jotain hämmentävää: minulle tarjottiin töitä konservatoriolta pianonsoiton opettajana. Mitä.

Asiasta täytyy vielä neuvotella, sillä YFU kieltää työskentelyn, mutta ilman palkkaa asian luulisi onnistuvan. Puhuttiin myös, että varmaan olisi YFU:lle okei, jos opetan ja palkaksi saan käyttää konservatoriota vapaasti, ja saan myös ilmaista opetusta halutessani.

Mun huikeet photoshoptaidot :3

Musiikki yhdistää, tämä on vasta ehkä sadas kerta kun sen totean, mutta se on vaan niin totta. Kahdella ensimmäisellä konservatoriokäynnillä siellä ei juuri ihmisiä ollut, sillä paikalliset ovat laiskoja palaamaan työn ääreen lomien jälkeen (tämä näkyi myös koulussa...). Kolmannella kerralla heti pianon ääreen istuttuani luokkaan tulee joku tyttö, esittelee itsensä innoissaan ja kertoo opettajien puhuneen minusta, ja sitten lähtee palaten mukanaan neljä muuta tyttöä, jotka kaikki innoissaan höpöttävät minulle. TÄMÄ on se ilmiö mitä olen odottanut, ja sain sen musiikin kautta. Täydellistä.

RUOKAA (tarkkasilmäisimmät voivat bongata riisiä lähes jokaisesta annoksesta...)

Näitäkin kavereita maistoin

Muitakin juttuja olen puuhannut. Ylitin itseni ja lähdin pyöräilemään Danielin ja tämän äidin kanssa, ja se ei ollutkaan mikään pikkuretki: ensimmäisellä kerralla, 12 km lenkillä oli mukana n. 200 ihmistä ja poliisisaattue. Ihan huikea tapa tutustua kaupunkiin, kun saa liikuntaa samalla!

Toinen kerta oli ehkä vielä parempi. Mukana oli vähemmän väkeä, mutta retkellä ylitin itseni kaikin tavoin: 35 km vesisateessa mutaisia, kivisiä ja kuoppaisia pikkuteitä, pimeällä. Teiden kunto aiheutti rutkasti lisärasitusta lihaksille, mutta vielä enemmän sitä aiheutti matkan puolenvälin jälkeen tehty nousu korkealle kukkulalle tuskaisen pitkää serpentiiniylämäkeä. Hoin itselleni ja kanssapyöräilijöille että "yo puedo, yo puedo" (minä pystyn, minä pystyn) ja lopulta pääsin huipulle. Sieltä paluu oli jotain täydellistä: huikeaa vauhtia alas kohti kaikkialle levittyvää kaupungin valomerta vesisateessa ja superliukkaalla tiellä. EIKÄ EDES OLLUT LIHASSÄRKYÄ SEURAAVANA PÄIVÄNÄ!

Myös reissulta sain pari uutta kaveria, sielläkin paikallisia kiinnosti joukkoon eksynyt gringa eli hmm ei-latino.

Eipä tässä sitten paljoa muuta. Pieniä onnenhetkiä riittää: kuulokkeiden JA Suomesta tuomani pianokirjan löytyminen viikon etsinnän jälkeen, se tunne kun äiti halaa, juttuhetki taksikuskin kanssa... Kulttuuri näyttää koko ajan uusia puolia. Siinä missä Suomessa on paloharjoituksia koulussa, on täällä harjoitukset maanjäristysten varalta (mennään pöytien alle ja sitten kuljetaan tyhmännäköisessä jonomuodostelmassa kokouspaikalle istumaan ympyrässä). Kouluolympialaisia varten joka luokalle hankitaan oma joukkuepuku, ja jokainen luokka edustaa jotain maata (me oltiin Italia... Suomen väreissä). Terveysministeriö järjestää teemapäivän, jolloin kuunnellaan ensin luentoa ja sitten syödään valtavaa hedelmäsalaattia, johon jokaisen piti tuoda jotain (pilkoin kahta valtavaa melonia kaksi tuntia). Loppuun Hannahin lempilausahdus: "Every day might not be good but there's something good in every day."

Pyöräilystä juttu lehdessä! (oikealla kuvassa näkyy Hannah) Näitä reissuja tehdään siis kolmesti viikossa.

Mun luokka ja meiän hienot sporttiunivormut! (siis miten niin mä ja Daniel erotutaan joukosta?)

- Oona