keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Stayin' alive, stayin' alive

Pieni viesti niille, jotka sanovat vaihtovuoden olevan helppoa aikaa: joko valehtelette, tai sitten olette tunteettomia hirviöitä. Kaikilla, joilla olen puhunut, on ylä- ja alamäkiä. Myös minulla. 

Ensimmäiset kaksi viikko koulussa olivat melko lailla kamalia. Olo oli niin yksinäinen ja ulkopuolinen, että koulussa vain itketti. Kukaan ei jostain syystä tullut puhumaan minulle, ja Marie, toinen vaihto-oppilas, sanoi, että ihmiset puhuvat etten halua kavereita. MITÄ? Epätoivo iski; yritin parhaani mukaan olla pirteä ja iloinen ja ulospäin suuntautunut ja tuoda itseäni esille porukassa, mutta sama jatkui. 

Tilannetta ei auttanut yhtään se, että YFU puhui jo Suomessa, että "uudessa koulussanne olette kuin julkkiksia, kaikki haluavat takuuvarmasti puhua ja olla kanssanne ja kaikkia kiinnostaa hirveästi kaikki mitä sanotte", eikä se, miten muut ecuvaihtarit kertoivat saaneensa kahdessa päivässä sata kaveripyyntöä (en edes liioittele), eikä se, että suomalaiset pohtivat, miten "eihän sulla Suomessa ole koskaan ollut ongelmaa kavereiden saamisessa", eikä se, että kun itkin joillekin puhelimessa miten on tosi vaikeaa ja vaan paha olla koko ajan, niin vastauksena kuului että "on toikin oikeesti, saat elämäs tilaisuuden ja sun puolesta maksetaan tonneja, ja sit sä vaan valitat ja itket siellä miten on kamalaa, kuulostat niin pilalle hemmotellulta teiniltä".

A little message for those who say that a year of exchange is a piece of cake: either you're lying or then you are just emotionless monsters. Everyone has their ups and downs, including me.

The first two weeks of school were quite horrible. I was feeling lonely as hell, and I really felt like I didn't belong there and just felt like crying all the time. For some weird reason nobody wanted to talk with me, and Marie, another exchange student, told me that the others talk that I want no friends. WHAT? I was feeling desperate; I tried my best to be happy, cheerful and easy to approach, but nothing really helped. 

So many things just made me feel worse: the fact that already the YFU Finland told us that "in your new school you will be like celebrities, everybody wants to talk and be with you, and everybody is so damn interested in what you're saying", the fact that all the other ecuadorian exchanger students told that they had 100 friend requests in just two days, or the fact that all my finnish friends said that "oh you never had problems to get friends here in Finland", or the fact that some anonymous persone, for whom I was crying in skype, told me that "come on, you get an amazing opportunity and your parents pay thousands for you, and then you just keep on complaining and crying how awful everything is there, you sound like a spoiled little drama queen".

No new photos, so I stole some from my friends:

Hannah (Denmark), Yo (Finland) and Hélène (France) in a trip to the village of the Tsachilas (native people of my city)

Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Vaikka mikään täällä ei ole helppoa, ei mikään ole myöskään mahdotonta. Perheen kanssa on alkanut sujua todella hyvin, samoin kielen, ja pystyn kommunikoimaan espanjaksi jo paljon paremmin. Kolmas kouluviikko ei ollut enää niin vaikea, ja ihmiset lähestyivät minua rohkeammin. Sain kutsun ensimmäisiin bileisiini, ja huomenna minut on kutsuttu leffailtaan luokkakavereiden kanssa. Daniel (saksavaihtari) ja Hannah (tanskavaihtari) ovat pelastukseni täällä, kaksi ihanaa ihmistä joilta saan aina seuraa ja tukea, ja jotka komppaavat minua täysillä kun sanon, ettei vaihtarin elämä ole helppoa. Kaikesta huolimatta tämä paikka tuntuu päivä päivältä enemmän kodilta.

However, every cloud has its silver lining. Nothing here is easy, but that doesn't mean that it's impossible. Everythings going really well with my family, and with the language: I can communicate with spanish so much better than a month ago. The third week of school wasn't that hard anymore, and people came to talk with me more eagerly. I got invited to my first fiesta, and tomorrow I will have a movie night with my classmates. Daniel (German guy) and Hannah (Danish girl) are my to saviours; two amazing human beings who always give me support and company, and totally agree with me when I say that the life of an exchange student is never easy. This place feels more home every day.

Hannah's birthday! On left and right are her relatives and in the middle me, her, Daniel and Marie

Totta kai elämä päättää potkia päähän juuri kun alkaa mennä hyvin. Tänään aamulla olin kävelyllä pikkusiskoni Mian ja hänen ystävänsä kanssa, ja kirjoitin tekstiviestiä kännykällä. Jostain juoksi mies, otti kännykkäni ja juoksi pakoon, ja ystävä poimi hänet mopon kyytiin. Sinne meni puhelin, kuulokkeet, 16 gigan muistikortti täynnä kuvia, musiikkia ja kirjoituksia, kameran muistikortti, Suomen simkortti... Kiitos tästä Ecuador. Katu oli tyhjä kun noin kymmenen sekuntia sitten vilkaisin taakseni. Aamupäivä menikin sitten parkuessa ja kiroillessa ja päätä seinään hakatessa.

Of course life gives you lemons just when everything is starting to feel better. This morning, I was walking with my little sister Mia and her friend, and writing a message with my phone. Out of nowhere ran a man, took my phone and escaped, and his friend picked him up with a motorbike. And poof, there went my phone, 16G memory card full of pictures, music and my writings, the memory card of my camera, my finnish SIM card and my headphones. Gracias Ecuador, muy amable. I swear that the street was empty ten seconds earlier when I was looking around. I spent the whole morning crying, swearing and hitting my head against the wall.


You won't believe how hard the life of an exchange student can be.

Opin kuitenkin jotain tärkeää tänään. Koko tämän ajan täällä olen kerta toisensa jälkeen varmistanut, että neljä tärkeintä asiaa ovat tallella: tietokone, kännykkä, kamera ja lompakko. Kun menetin yhden niistä tänään, kahden tunnin itkemisen jälkeen minulle valkeni, että sen jättämän aukon täyttäminen oli helpompaa kuin uskonkaan. Tajusin, että minulla on jotain vielä tärkeämpää, sekä täällä että Suomessa: aivan uskomattoman ihania ihmisiä ympärilläni. Kiitos Daniel, Hannah, Marie ja Pauline ihanasta iltapäivästä ja illasta ja siitä, että veitte ajatukseni muualle, kiitos Suomen ystävät sekä tyhmistä että ihanista yrityksistä piristää fiilistäni, kiitos niille ihanille ecuadorilaisille (perhe ja muutamat ystävät) jotka välittivät, huolehtivat ja tarkistivat ensimmäiseksi, ettei minulle sattunut mitään. Jatkossa kaduilla kävellessäni pidän tiukemmin kiinni kännykästäni, mutta vielä tiukemmin näistä ystävistä. ♥

Despite all the bad luck, I learned something pretty important today. During all this time that I've spent here, I've always been making sure that the four most important things are still safe: my computer, my phone, my camera and my wallet. After losing one of those things today and after two hours of crying I realized how easy it is to fill the whole it left. I realized that I have something even more important, in Finland but also here: truly wonderful people around me. Thank you Daniel, Hannah, Marie and Pauline for taking my attention away from these depressing thoughts and for this lovely evening, thank you Finnish friends for all the stupid and lovely attempts to make me feel better, and thanks for all the lovely Ecuadorians (my family and a few friends) who cared, worried and checked that I'm ok and didn't get hurt. While walking these streets in the future I'll hold my phone very tight, but these friends I'll hold even tighter. ♥


Playing basketball with Hannah's family and friends :)


- Oona

Ps. Sorry for the long post, if you need a potato just call me. Oh wait, I don't have a phone.

4 kommenttia:

  1. I H A N A A että joku kertoo oikeesti näin avoimesti myös niistä huonoista puolista vaihdossa!! <3 En voi korostaa tätä tarpeeksi, harkitsem vaihtoon lähtöä ja jokainen blogi on vaan IHANAA IHANAA VAIHTOA ja jossain sivulauseessa mainitaan ongelmat tyyliin "vähän alamäkiä välillä :)" .... kiiiiitos sinä ihana! <3 mutta tsemppiä kovasti tuohon tilanteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ollaan tätä ystävien kanssa just pohdittu, ihmiset ei pahemmin jaksa niitä negatiivisia asioita maailmalle kuuluttaa! Yks ex-vaihtari toteskin mulle että vaihtovuosi saattaa olla sun elämäs paras, mutta ei todellakaan helpoin :) Kannattaa ottaa riski ;) <3

      Poista
  2. Voi Oona, tuli pari kyyneltä silmäkulmaan kun luin tota! Sulla ei oo helppoa, mutta tiiän että toi on sen arvoista! Sä et muuttuis yhtään ihmisenä, jos menisit vuodeksi "lomailemaan" jonnekin ja elämä ois täydellistä. Ihanaa, kun uskallat kirjoittaa niin avoimesti ja rohkeasti, tätä on oikeesti kiva lukea! Oot ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3 Kyllä tää tästä, äiti ja iskä just puhelimessa sano että kyllä sä nyt pärjäät kun aina ennenki oot kaikessa pärjänny :)

      Poista

:)