maanantai 3. marraskuuta 2014

Winds of change

Heips,

täällä Ecuadorissa alkoivatkin juuri olla kaikki arjen ainekset kasassa, elämä oli jo melkein rutiininomaista ja rytmitettyä, ja sitten joku ylempi voima päätti painaa replay-nappulaa ja aloittaa koko helahoidon alusta.

Tiistaina hostäitini halusi keskustella kanssani, ja ilmoitti, että pitkän miettimisen jälkeen hän on tullut siihen tulokseen, ettei vaihtarin ottaminen ole osoittautunut yhtä helpoksi kuin hän oli luullut. En ole tarpeeksi avuksi kotona, olen liian epäsiisti enkä osallistu yhteisiin tehtäviin riittävästi. Kahden lapsen yksinhuoltajuus riittää hänelle, ja minun on vaihdettava perhettä.

Just when I was starting to get used to my life here in Ecuador and have a routine and rhythm in my life, some upper power decided to press the "replay"-button and start this whole thing all over again.

This tuesday my hostmum wanted to have a talk with me, and she told me that after a long thinking process she had arrived at the conclusion that taking an exchange student to the family has been more difficult than she thought it would. I don't help enough at the house, I'm not clean enough and I don't take part to the chores. Being a single mom of two children is hard enough for her, and I have to change family.




Yeah I know the quality is terrible, I'm sorry


Tällä hetkellä olo on todella koditon ja irtonainen. Kaukana oikeasta kodista tämä oli minulle ainoa kodin korvike, ja välillä tuntuu, että minut häädetään omasta kodistani. Tuntuu epäreilulta, että joudun aloittamaan koko prosessin alusta ja totuttelemaan elämään ja arkeen taas uudestaan. Viimeiset päivät olen yrittänyt vältellä kotona olemista, sillä kotona tunnelma on kiusallinen ja vaikea meille kaikille. Muutosta odotellessa fiilikset vaihtelevat pettymyksestä innostukseen ja toivoon paremmasta. Tämä ei vain ollut minun paikkani.

Right now I feel a bit homeless and lost. While I'm so far from my real home, this is the only place I can call home, and sometimes I feel like I'm being thrown away from my own home. It feels a bit unfair that I have to start it all over again and get used to a new life and new routines. The last few days I've being doing my best to avoid being at home, because the atmosphere there is so awkward and uncomfortable for us all. While waiting for the change my feelings are going from dissapointment to enthusiasm and hope. This just wasn't my place.





Muuten onneksi sujuu hyvin. Koulussa minut on vihdoin otettu osaksi porukkaa, ja kun suunnitellaan tekemistä viikonlopuksi niin minut kutsutaan mukaan, kuten esimerkiksi tämän viikonlopun synttäribileisiin. En ole enää se hassu ja vähän hiljainen suomalaistyttö, vaan osa luokkaa. Vitseilleni nauretaan ja minulle puhumista ei enää arastella. Voin melkein jo olla oma itseni :D

Otherwise I feel fine. In the school I've finally become a part of the course, and when they are planning their weekend etc. I'm invited too, like this weekend when I was in a birthday party of a classmate. I'm no more the funny and silent finnish girl, but a part of the class. They laugh at my jokes and they're not afraid to talk with me. I can almost be myself :D





Olen ollut liikaa kotona ja ajatellut liikaa. Enemmän kuin tulevaisuutta ja tätä hetkeä ajattelen menneisyyttäni, asioita, jotka ovat tuoneet minut tähän tilanteeseen ja tehneet minusta ihmisen joka nyt olen. Outoa on se, että kaipaan Suomesta lähinnä menneisyyttäni, asioita, joista olen jo luopunut ja jotka eivät enää ole niin iso osa elämääni. Ihmisiä, jotka aikanaan olivat läheisempiä, asioita, joita minulla oli tapana tehdä. Selaan vanhoja valokuvia ja päiväkirjan sivuja ja toivon niitä aikoja takaisin, ja yritän kerätä rohkeutta puhua menneisyyden ihmisille ja palauttaa edes osan siitä mitä minulla joskus oli.

Kadun monia päätöksiä ja harmittelen, miten monista ihmisistä kasvoin eroon. Jos näet tämän tekstin, sinä tärkeä ihminen menneisyydestäni, pliis laita viestiä. Tai kirjoita kirje. Tai jotain. Kaipaan sinua :) Voi olla, että aika vain kultaa muistot, mutta väliäkö sillä.

I've been spending too much time thinking. Thinking about my past, things that have brought me here and made me the person that I am now. I've been going through my old photos and diary pages and missing that past, missing the people that I grew apart from and the people that I let go. I wish I was brave enough to write to those people and tell them I miss them.





Menneisyyden lisäksi myös tulevaisuus näyttää tällä hetkellä kivalta. Keskiviikkona lähden YFU:n viidakkoretkelle, JEEEAAAHHH olen superinnoissani koska a) pääsen pois kodin kiusallisesta tunnelmasta b) näen kaikki  i h a n a t  kanssavaihtarit c) saan kuvamateriaalia blogiini d) koska daa, Amazon on varmasti supercool!

Lisäksi sain tätä kirjoittaessani viestiä, että minulle olisi ehkä jo nyt uusi perhe tarjolla, mutta kuulen siitä lisää huomenna. Hui!

My future looks also very bright right now. On Wednesday I'll go to the jungle trip of YFU, YEAAAAHHH I'm just super excited, because a) I can escape the awkward atmosphere of this house b) I'll see all the  l o v e l y  fellow exchange students c) I can take new photos to my blog d) just because duh, it's Amazon, it must be supercool!
Also, while writing this I got a message that I might have a possible new host family already, but I'll hear more about it tomorrow. Yikes! 








Kuvat on otettu meidän parvekkeeltamme.
The pictures are taken from our balcony!

- Oona

2 kommenttia:

:)